tiistai 17. marraskuuta 2015

Throwback

Heippa! Arkistoiden kätköistä löytyi vielä yksi julkaisematon postaus, jonka suunnittelin julkaisevani ennen kahta edellistä postausta. Tässä se nyt on:

Hoitotyöstä

Moikka! Pahoitteluni pitkästä postaustauosta. Elämä täällä on hektistä ja aika tuntuu loppuvan kesken. 2 viikkoa jäljellä, vaan!

Olen viettänyt aikaa Care Practitionerien kanssa, eli perus hoidon toteuttavien kanssa. Niin paljon ihmeteltävää. Vaikka työtavat ovat täysin erilaiset suomeen verrattuna, on lopputulos kuitenkin sama. Aseptisuuden puutteita havainneena täytyy myöntää kuinka eri tavalla on oppinut arvostamaan Suomen käytäntöjä.

Vuodepesut tehdään kutakuinkin näin: vatiin laitetaan lämmintä saippuavettä ja pesulappuja. Asukkaan kasvot (kyllä, silmätkin) pyyhitään saippuavedellä ja tämän jälkeen kuivataan pyyhkeellä. Saippuavettä ei siis huuhdella pois. Työjärjestys tietenkin on päästä varpaisiin. Alapesuissa olen havainnut paljon puutteita, sillä intimialueita ei juuri puhdisteta. Suihkussa avustaneena tein myös havainnon että a) nostoliina jätetään alle, b) intimialueita suihkuttaessa pahoitellaan eikä perusteellista pesua tapahdu, c) suihkutuolia ei desinfioida käytön jälkeen vaikka kyseessä olisi yhteinen tuoli.

Käsidesiä ei talossa käytetä laisinkaan. Olen ottanut aseptiikan puheeksi jokaisen kanssa kenen kanssa olen työskennellyt ja avannut Suomen käytäntöjä mitkä on herättänyt ihmetystä ja jopa hilpeyttä. Yhden hullunkurisin vastaus siihen kun kysyin miksei käsidesiä ole; käsidesiä oli, mutta hoitajat eivät enää pesseet käsiään joten se oli epähygienistä. Täytynee myöntää, ei käsipesua silti tapahdu jokaisen asukaskontaktin jälkeen. Asukkaille laitetaan myös voimakkaasti hajusteita, esim. deodorantti, jota suihkitaan vaatteisiin sekä jopa intimialuille.

Vaikka edellämainitut käytännöt ovat herättäneet hämmennystä, kuten sanoin, lopputulos on silti sama. Asukkaat saavat ruokansa (ja täällä ei nestehukasta pelkoa, ette ikinä usko kuinka paljon teetä ja kahvia menee päivässä), kaikki ovat puhtaissa vaatteissa ja kaikki ylös nousevat pääsevät ylös. 
Mutta on yksi suuri asia josta Suomi voisi ottaa mallia, nimittäin asukkaiden kohtelu ja viihtyvyys.

Asukkaita kohdellaan arvokkaasti mutta silti rennolla otteella. Asukkaat tietävät paljon hoitajien elämästä ja ei ole kummallista jos hoitaja puhuu perjantai-illan riennoista tai vastaavista ''epäammattimaisista'' asioista, sillä hoitajat (carerit tarkoitan) ovat suuri rooli asukkaiden elämää ja he tekevät asukkaiden päivät. Heillä on ainutlaatuinen side keskenään. Asukaskansioista löytyy mm. lempi puheenaiheet, mistä ei tykkää puhua, lempiruuat, menneisyys ja muuta huomioitavaa. Esimerkkinä yhdellä asukkaalla lukee myös omalla seinällään ettei häntä saa kohdella säälivästi tai ''hösäävästi''. Ja koska täällä on suuri arvoportaikko carerien ja hoitajiien välillä, carerit pitävät tiiviisti yhtä. He ovat tiivis yhteisö ja viettävät myös paljon aikaa keskenään vapaalla.

Tässä muutamia mainitakseni. Tekstin tarkoitus ei ole aliarvioida tai negatiivisessa valossa arvioida työtapoja vaan kertoa havainnoista ja eroista Suomen hoitotyöhön. Seuraavassa postauksessa havaintoja fysioterapiasta ja viriketoiminnasta.

Elina

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

C2 Vertebra

Kuten edellisessä mainitsin, olen siis istunut muutamia päiviä yhdessä huoneessa.

Syy tähän on että huoneen asukas on muutama vuosi takaperin halvaantunut kaulasta alaspäin kaatumisen seurauksena eikä hän enää pysty hengittämään itse. Asukas pystyy puhumaan mutta hengittäminen tapahtuu trakean ja ns. ''hengityskoneen'' kautta.

Asukkaan huoneessa seurataan happisaturaatiota, verenpainetta ja ruumiinlämpöä sekä liman eritystä. Happisaturaation tippuessa alle 88 otetaan hengityskone irti ja annetaan lisähappea ambu bagilla (saa auttaa, mikä tämä on suomeksi) sekä annetaan hierontaa rintaan (joka näyttää todella aggressiiviselta, mutta tämän idea on matkia yskää). Happisaturaatio nousee tällä useimmiten ja tämä toistetaan niin monta kertaa kun tarvetta. Yleensä tässä yhteydessä tehdään myös limaimua. Havaintoni tästä kys. toimenpiteestä on että mielestäni katetria laitetaaan trakeaan todella pitkälti. Olen kysynyt monesti miksi sitä laitetaan niin pitkälti, niin vastaus on ollut että sitä voi laittaa niin pitkälle kun joku henkitorvessa tulee vastaan... Katetri laitetaan myös toistamiseen trakean sisälle kun imu on päällä, auts.



Verenpaineen seuranta on todella oleellista sillä se kertoo uskommattoman paljon asukkaan tilasta. Kivusta, hengitysvaikeudesta, huonosta asennosta, vatsavaivoista yms. Verenpaineen ollessa korkea tehdään tsekkaus että onko asento ok, muutetaan tarvittaessa, eihän esim. varpaankynsi paina mikä aiheuttaa kipua, onko vatsan toiminta normaalia sekä onko tarvetta limaimulle.

Ruuminlämpöä on seurattava sillä asukkaan keho ei voi säädellä ruumiinlämpöä. Siksi myös huone tuntuu kuumalta ja tunkkaiselta sillä alilämpö on todellinen uhka.
Tässä kys. huoneessa olen saanut käyttää ambu bagia, avustaa aamupesuissa, painella vatsaa vatsantoimituksen yhteydessä, avustaa nostoissa ja tsekata koneiden asetuksia. Trakean vaihdon suorittaa aina hoitaja joten tätä en ole päässyt tekemään. Samoin kun PEG-ruokintaan en ole saanut osallistua.

Seuraava postaus on varmaan viimeisimpiä sillä kotiinlähtö häämöttää. Kerron hieman tuntemuksia vaihdosta ja miten muuten elo täällä on sujunut


Elina

Physio & social activites

Terveiset todella tuulisesta Walesista.

Internet yhteyden kanssa on ollut ongelmia joten anteeksi pidempi postaustauko. Mutta nyt back in business. Aika on lentänyt ja takana on viimeinen viikonloppu Wrexhamissa, apua! Postausideat ovat ollut hieman vähissä sillä työ on todella hohun jakson kaltaista emmekä saa työskennellä yksin sillä UK:n lainsäädännöt hoitotyössä on erilaiset. Pyrin silti puristamaan irti vielä loppuhetken havainnot. Tämä postaus käsittelee fysioterapiaa sekä viriketoimintaa.

Vietin pari päivää talon fysioterapeutin kanssa, jonka aikana sain kuulla paljon erilaisista sairauksista, ennusteista, edistyksestä ja nähdä omin silmin onnistumisia.
Talon oman fysioterapeutin seuraan liittyi myös toinen fysioterapeutti talon ulkopuolelta.
Pitkin päivää kävimme joko asukashuoneissa tekemässä liikeharjoituksia tai asukas tuli pieneen fysiohuoneeseen jossa oli rollaattoreita, seisomatukia, erilaisia välineitä joilla voi tehdä liikeharjoituksia ja ns. seisomapöytä johon asukas laitetaan ja nostetaan seisoma-asentoon (hyvä halvaantuneilla). Sain myös osallistua toimintaan ja avustaa liikeharjoituksissa. Fyssaripäivä oli toiminnan täytteinen mutta todella kuntoutuspainotteinen. Oli kuitenkin mukavaa nähdä myös fysioterapeutin toimintaa.

Enemmän päiviä olen viettänyt viriketoiminnassa. Parina päivänä olen käynyt asukkaiden kanssa ostoksilla iltapäivästä Wrexhamin ulkopuolella, pelannut paljon dominoa, seurannut zumbaa, taidetta ja muuta aktiviteettia, kaivertanut elämäni ensimmäisen kurpitsan Halloweenin alla sekä ennenkaikkia oppinut asukkaista uskomattoman paljon. Viriketoiminta ei suinkaan ole vain paikallaan istumista ja höpöttelyä. Asukkaiden lounasaikaan virikeohjaajat avustavat ruokailussa (syöttämiset yms). Viriketoiminta on ollut ennenkaikkea todella antoisaa kielitaidon paranemisen osalta!



Seuraavassa kerron vähän miksi olen istunut päiviä 7 tuntia lähemmäs 20-asteisessa yhdessä ja samassa huoneessa..

Elina

tiistai 13. lokakuuta 2015

''How are you?''

Yleisesti hieman kuulumisia täältä.

Voi kuinka rakastankaan tätä kulttuuria! Aina moikatessa on hyvä kysyä kuulumiset. Täällä ihmisiä oikeasti kiinnostaa mitä sinulle kuuluu. Jos seisoskelemme yksin töissä niin ei tarvitse kauaa odotella kun joku kysyy ''Is everything alright my love?''
On myös ihanaa kuulla aamulla ensimmäiseksi yövartijalta ''Good morning darling!'' -toivotus. Ihmiset ovat myös hyvin avoimia, uteliaita ja ennenkaikkea auttavaisia täällä. He ovat aina valmiita tarjoamaan apuaan ja auttamaan parhaalla mahdollisella tavalla. (Havainto: junissa, busseissa, junalaitureilla yms on pienet kyltit joissa kehoitetaan antamaan istumapaikka vammaisille sekä vanhuksille, mutta täällä se on jokatapauksessa itsestäänselvyys.)

Yksin- ja yhteiselo sujuu täällä todella hyvin. On itseasiassa mukavaa kun oma elämä on ns. kuplassa olemista, sillä se että kommunikaatiokieli on englanti, viikolla käydään töissä ja ehkä suurin huolenaihe tällä hetkellä on se, että mitä söisi huomessa on elämäni juuri nyt. Olen kyllä yhteydessä paljon kavereihin ja perheeseen suomesta mutta parhaani mukaan kehittelen täälläkin kaverisuhteita.

Asumme asuntolassa seitsemännessä kerroksessa, ja hupaisaa kyllä, minun ja J:n lisäksi täällä asuu 2 muuta tyttöä jotka kummatkin opiskelevat jollain tavalla terveysalaa (en oikein saanut kiinni pitkästä tutkintonimen rimpsusta..) sekä myös yksi terveysalan opiskelija (aiempi tutkinto hammaslääkäri) päiväopiskelee meidän yhteisissä tiloissa.
Yhteen heistä olemme J:n kanssa tutustunut paremmin. Hän jätti meille lauantai-iltana ruokaa mikä sai suurin piirtein kyyneleet kihoaaman silmiin ''kunnon ruokaa, vihdoin!''. Joten vastapalvelukseksi toin hänelle eilen suklaata kun kävin huoltoasemalla ja söimme yhdessä minun ja J:n tekemiä tortilloja.


Tänään vietin päiväni Suen kanssa viriketoiminnassa. Aamulla meillä kävi musisoimassa sellisti/pianisti sekä viulisti. Se muistutti hieman musiikkiterapiaa. He soittivat klassisia kappaleita sekä saimme asukkaiden kanssa pieniä instrumentteja joilla pääsimme improvisoimaan sekä leikkimään kapellimestareita. Suomessa palvelutalot voisivat tehdä yhteistyötä esim. musiikkiopistojen kanssa, sillä musiikin vaikutus on aivan uskomaton. Muutama asiakas oli unessa/muissa maailmoissa tuoleissaan tuokion aikana mutta kun musiikki alkoi soimaan, he aktivoituivat osallistumaan ja kuuntelemaan. Myös edellämainittu soittimilla improvisointi toimii eräänlaisena kommunikointikeinona.

Lounge

Loungessa on myös undulaatteja


Lounaan jälkeen alkoi tuolizumba mikä oli aivan uskomattoman hauskaa ja vetäjä oli ihan huippu! Tämän jälkeen alettiin viemään asukkaita takaisin ja minä istahdin muutaman asukkaan ja teekupin kanssa alas pelaamaan melkein tunniksi dominoa. Olen yrittänyt ottaa hyötyä irti mahdollisesta ''vapaa-ajasta'' töissä viettämällä sen asukkaiden kanssa, sillä he ovat uskomattoman kärsivällisiä, ymmärtäväisiä ja ystävällisiä joten heidän kanssaan kielitaito karttuu ja oppii uutta kaikesta.

Viimeyönä uni ''hieman'' katkesi, sillä kahdelta alkoi soimaan palohälytys. En ole koskaan eläessäni kuullut missään niin kammottavaa ja kovaa ääntä. Muistutti lähinnä ilmahälytystä tai tsunamivaroitusta.. Ei siinä auttanut kun ottaa puhelin, passi ja lompakko kainaloon, hakata kerroksen ovet läpi ja juosta seitsemännestä kerroksesta alas. Kaikki kerroksestamme pääsi ulos hyvin ja puolen tunnin jälkeen hälytys kuitattiin pois (lue: mykistettiin). Kyllä sitä säikähti, varsinkin kun olin ennen nukkumaanmenoa ajatellut että miten poistua rakennuksesta jos esimerkiksi kolmannessa kerroksessa kirjaimellisesti palaisi. Tänne ei saapunut minkäänlaista paloautoa taikka poliisia, joten kun pääsi takaisin nukkumaan oli hieman turvaton olo.
Loppu hyvin, kaikki hyvin sillä joku oli vain innostunut käristämään pekonia ensimmäisessä kerroksessa keskellä yötä.

Muuten täällä on todella viihtyisää, arki pyörii niinkuin Suomessa ja näkee sekä kokee paljon uusia unohtumattomia asioita.

Näkymä huoneeni ikkunasta aamulla

Kirkko keskustasta


Työmatkalta


Elina

maanantai 12. lokakuuta 2015

Medication care

Tässä hieman havaintoja lääkehoidosta

Täällä on selvä jaoittelu työtehtävissä. Lilapaitaiset ovat opiskelijoita, siivoojia tai muita apulaisia. Pinkkipaitaiset (naiset) ja vaaleansinipaitaiset (miehet) ovat care practitionereja ja sinipaitaiset hoitajia. Care practitionerit kuivittaa, syöttää, pukee yms ja hoitajat vastaavat ainoastaan lääkehoidosta. Minä vietin tiistain John nimisen vanhemman hoitajan kanssa lääkehoidon merkeissä. John on toiminut hoitajana jo 40 vuotta!

Kaksi hoitajaa jakavat aamulääkket. Heillä on nimitetyt asukkaat joille he jakavat. Käytössä heillä on pieni tarjotin ja iso kärry jossa lääkkeet ovat ja isot kansiot jossa on reseptit/lääkelistat.
Lääkelistaan merkitään kynällä piste lääkkeen kohdalle joka on kippoon laitettu ja kun asukas on lääkkeensä ottanut, merkitään listaan se rastilla. Mikäli asukas kieltäytyy ottamasta lääkkeitään, se merkitään R -kirjaimella (refused). Tämä edellämainittu piste - rasti tapa on vain yksi monista tavoista. Jotkut eivät laita pistettä muistutukseksi että on ottanut kippoon kyseisen lääkkeen
Sain muuten itse antaa muutamalle asukkaalle lääkkeet p.o., se on paljon se!

Lääkkeet otetaan yhteen lääkekippoon (nestemäiset omiinsa) ja mukaan otetaan myös lusikka jos lääkkeet täytyy antaa suoraan suuhun. Lusikat menevät aina pesuun mutta kaikki lääkkeet jaetaan tästä yhdestä ja samasta lääkekiposta, ilman että sitä huuhdellaan välissä. Kärry myös otetaan mukaan josta lääkkeet otetaan. Huomasin, että kyseisessä menetelmässä tulee paljon edes-takas juoksua (kestävä kehitys huom). Lääkkeitä myös käsitellään paljain käsin.

Laastarit ja tyhjät insuliinikynät laitetaan särmäjäteastiaan, kuten tietysti myös neulat.
Pillerikierroksen jälkeen tehdään vielä laaastarikierros. Lääkehuoneessa (en käyttäisi sanaa lääkkeidenjakohuone sillä lääkkeitä ei jaeta siellä) on huumaavat lukituissa kaapeissa ja heillä on käytössä todella simppeli kirja johon merkitään asukas, lääke, paljonko annetaan, kuka antaa, kuka tarkistaa ja kuinka paljon jäänyt jäljelle sekä tietysti päivämäärä. Lääkekärryssä on lääkepaketit joissa on pienet reseptilappuset joissa lukee asukkaan nimi mutta heillä on myös apteekista tilattuja läpipainopakkauksia missä on tiettyä lääkettä.

Huumausainekirja, joka tilataan apteekista.




Läpipainopakkaus


Valmistenimissä on täällä muuten eroavaisuuksia. Silmääni osui nämä:
Marevan - Warfarin
Furesis - Furosemide
Diapam - Diazepam

Aamukierroksen jälkeen aletaan valmistelemaan päivälääkekierrosta jonka jälkeen on muiden juoksevien asioiden hoitamista, kuten esimerkiksi asukaskansioiden päivitystä.

Seuraavassa postauksessa kuvia työmatkalta, Pendinestä sekä yleisiä kuulumisia.

Elina

torstai 8. lokakuuta 2015

Finally here

Greetings from rainy Wales!

Lensimme lauantaina Lontooseen jossa yövyimme yhden yön. Aamulla kun meni hotellin portaille istumaan aamuteen kanssa niin valehtelematta sydän pakahtui. Noh, ei siinä auttanut kun pakata kimpsut ja kampsut, suunnata kohti aamiaista (english breakfast, CHECK!) ja siitä Eustonin juna-asemalle. Muutaman junavaihdon jälkeen saavuttiin eilen asuntolalle. Autossa saimme kuulla, että asuntola ei ole sama kuin viime vuoden vaihtareilla mikä oli pieni yllätys. Meidän asuntola on loppupeleissä hyvin viihtyisä, yllättävän rauhallinen ja lähempänä Pendine Parkia.

Tracy haki meidät aamulla klo 10 asuntolalta töihin ja pienen juttutuokion jälkeen Terri haki meidät ja esitteli meille taloa, joka totta tosiaan on sokkelomainen ja iso mutta ennenkaikkea äärimmäisen kodikas ja kaunis. Tämän jälkeen menimme omien ohjaajiemme mukaan. Itse vietin loppupäiväni hoitaja Josien kanssa joka oli todella mukava ja ymmärtäväinen. Pakko myöntää, kielitaito hieman tuppaa loistamaan poissaolollaan mutta hiljaa hyvä tulee. Silti sain hyvää palautetta sosiaalisuudestani.

Ehdimme touhuamaan kahdessa asukashuoneessa, joissa kummatkin asukkaista oli PEG-ruokintaisia. Toisella heistä oli Parkinssonin tauti ja toisella harvinainen motorinen neurologinen sairaus. Näin kaksi eri tyyliä antaa lääkkeet PEG-letkun kautta. Ennen päivän päättymistä sain selata hieman myös potilaskansioita, mistä muuten löytyi lääkelistat. Paljon samoja valmistenimiä kuin Suomessa.

Mainittakoon myös että ihan ensimmäisen päivän kunniaksi sain myös olla kahden yhden asiakkaan kanssa. Käytävällä käveltyäni kuulin huoneesta ''nurse, nurse!' jossa vanhempi rouva kovasti tahtoi tuolista sänkyyn. Asialle en juuri voinut mitään muuta kun vain jututtaa rouvaa ja hän näytti olevan hyvillään siitä ja hyvin kiinnostunut kun kerroin olevani Suomesta.


Havaintoja:
-Eniten ihmetystä loi ettei käsidesiä löytynyt juuri mistään. Itselläni on oma mukana, mutta työpaidassa eikä -housuissa ole taskuja ( --> uusien housujen ostoon siis).
-Suomessa kun teen töitä niin omassa keikkapaikassani asukas painaa hälytysnappia, niin hälytys ohjautuu hoitajan mukana kantamaan työpuhelimeen kunnes hoitaja vastaa ja kuittaa hälyn. Pendinessä hälytys soi koko kerroksessa korkeana ujeltavana äänenä ja asukashuoneen yläpuolella palaa punainen valo kunnes hoitaja kuittaa kutsun. Kuitenkin hälytys saattaa soida kauemminkin mikä tuntuu näin alkuunsa korvissa sangen epämiellyttävältä johon kuulemma kyllä tottuu. Yhden päivän ajalta havainnon tehneenä asukkaat soittavat hoitajaa huomattavasti harvemmin kuin Suomessa. (Alakerrassa on ~60 huonetta joten on ymmärrettävää että hälytys soi suhteellisen tiheään tahtiin).


Saimme wifi-yhteyden vasta eilen, joten siksi postaus tulee jäljessä. Pidetään sormet ristissä että yhteys pysyy seuraavat 7 viikkoa... Seuraava postaus käsittelee lääkehoitoa ja sisältää myös kuvia.

Elina

torstai 1. lokakuuta 2015

2 days left

Täällä kirjoittaa 18-vuotias lähihoitajaopiskelija, joka opiskelee Hyvinkäällä Hyriassa. Niinkuin banneri kertoo, tottelen nimeä Elina ja minun olisi määrä valmistua 2016 keväällä sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalasta.
Lähden suorittamaan (pitkäaikaissairaan potilaan hoitotyön) 7 viikon työssäoppimisjaksoa Iso-Britanniaan, Walesiin Wrexhamiin.

Lennämme J:n kanssa Lontooseen 3.10 lauantaina päivästä, jossa majoitumme yhden yön hotellissa. Siellä hetken ihmeteltyämme jatkamme junalla Wrexhamiin. Työt aloitamme maanantaina. Lähtöä ja TOP:ia odotan jännitynein ja pelon sekaisin tuntein. En millään jaksaisi odottaa että pääsen näkemään miten hoitotyötä toteutetaan Iso-Britanniassa sekä kaikkia mahdollisia kulttuurillisia eroja.

Ensimmäinen postaus jääköön lyhyeksi, blogin avaukseksi, sillä pakkaaminen ja muut viime hetken järjestelyt odottaa. Palaan asiaan paikan päällä, huh!



Elina